Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.04.2011 - 14:28

Tein tälläsiä makoisia mansikkapaloja, joista jäi hyvä vieras vara pakastimeen Nimi on hieman harhaanjohtava, sillä näihin ei kyllä tule aitoa mansikkaa vaan mansikan maun antaa mansikkatomusokeri. Toki päälle voi koristeeksi laittaa tuoreita mansuja, mutta en laittanut kun ei ole mansikka sesonki.

Maku oli aika makea kuorrutuksen takia, mutta pohja oli ihanan pehmeä, paksu ja mehevä.

Mansikkavalkosuklaa-palat

pohja:

6 kanamunaa

4dl sokeria

7dl vehnäjauhoja

3tl vaniljasokeria

4tl leivinjauhetta

2dl maitoa

220g sulaa voita

kuorrutus:

2dl mansikkatomusokeria

n.6dl tomusokeria

1dl vettä

130g pandan valkosuklaata

1. Sulata rasva. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munavaahtoon vuorotellen kuivia aineita, rasvaa ja maitoa.

2. Kaada taikina uunin pellille ja paista 200-asteessa n.20minuuttia.

3. Sulata valkosuklaa kattilassa ja lisää muut aineet. Kuorrutteesta on tarkoitus tulla paksua, joten lisää tomusokeria ja vettä sen mukaan kuinka paksu/löysä se on. Levitä kuorrutus jäähtyneen piirakan päälle ja leikkaa paloiksi.

Piia kirjoitti 01.04.2011 - 17:30
Nam, mitä herkkuja! Just juon pelkkää kahvia, niin ottaisin mielelläni yhden palan, ehkä toisen, kolmannen...
:)
siroa sokeria kirjoitti 01.04.2011 - 20:37
Juu kahvin kanssa olisi kyllä hyvää !
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Neitonen, jota vaivaa leipomisvimma :D
Tunnustukset